torstai 31. joulukuuta 2015

FINALLY FIFTEEN

Moikka kaikki!

Tänään 31.12. mulla oli vihdoinkin mun finally fifteen -synttärit. Oon odottanut tätä päivää todella kauan, koska oon luonnollisesti yksi viimeisistä tuplanollista, jotka täyttää vuosia. Mut nyt oon vihdoinkin 15 ja huomenna aukeaa ensimmäinen sivu 365-sivuisesta kirjasta. 

Vuosi 2015 on ollut täynnä menoa. On tullut vastoinkäymisiä ja ollut vaikeita hetkiä, mutta niistä on selvitty kunnialla. Onneksi kuitenkin suurin osa vuodesta on mennyt hymy kasvoilla ja positiivisella meiningillä! 

Oon nyt käynyt puolet peruskoulun viimeisestä vuodesta. Oon löytänyt ihanan ihmisen elämääni. Tutustunut moniinmoniin uusiin ihmisiin. Käynyt riparin ja aloittanut isoskoulutuksen mahtavien tyyppien kanssa. Oon viettänyt aikaa mun perheen kanssa. Järjestänyt ihan mahtavan yökylän mun kavereitten kanssa. Ollut paljon seurakunnan toiminnassa mukana. Alottanut kirjottamaan blogia. Tehnyt paljon kaikkea mistä tykkään. Kuunnellut paljon musiikkia ja osallistunut moniin musiikkiesityksiin (ei pelkästään koulun kautta). Oon nähny paljon uusia elokuvia ja viettänyt paljon aikaa Disneyn seurassa. Kaiken menon lisäksi oon yrittänyt opiskella ahkerasti. Ja löysin vihdoinkin paikan, jossa haluun opiskella peruskoulun jälkeen! 

Kiitos kaikki vuodesta 2015! Tää vuosi on ollu mulle tosi tärkee, toivottavasti 2016 jää yhtä hyvin mieleen <3 Iso kiitos kaikille lukijoille, ootte tärkeitä <3 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!!

>JENNA

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

MUN JOULU

Nyt on mennyt kolme yötä jouluaatosta. Mun joulu oli kiva. Iloisia ihmisiä, hyvää ruokaa. Ihan parasta. Ajattelin laittaa mun joulusta vähän kuvia. En ottanut ihan hirveesti kuvia, koska jouluna tärkeintä on yhdessä oleminen. Mutta tässä nyt vähän niitä, mitä otin :)

Olaf, jonka tein mun siskon kanssa.

Ihana luminen tie. 








Auringon lasku liikkuvasta autosta kuvattuna.

Nää kuvat oli siis meiän mökkimaisemista. Toivottavasti teillä kaikilla oli kiva joulu, kirjottelen taas ens viikolla uuden vuoden ja finally fifteen -synttäreitten merkeissä :)

>JENNA

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

ON THE ROAD

Moikka kaikki!

Aattelin nyt tehä tämmösen vähän erilaisen postauksen kun yleensä. Lähettiin tänään mökille joulunviettoon ja eilen, kun ei meinannut löytyä motivaatiota niin keksin, että voisin tehdä tälläisen vaihteeksi.

Huomenna on jouluaatto ja odotan innolla. Mulla ei oo ollut yhtään joulufiilis koko joulukuun aikana, mutta ehkä tää tästä, kunhan ensin päästään perille :D Mutta nyt pitemmittä puheitta mennään tän postauksen oikeeseen aiheeseen...

Pakkausvinkkejä

1. Tee lista kaikesta mitä tarttet mukaan

Mun on AINA kun lähen johonkin, pakko tehä lista asioista, mitä tartten mukaan. Sit voin aina rastittaa sen asian jonka oon jo ottanu esille. Helpottaa huomattavasti kaiken muistamisessa.



2. Kerää kaikki siististi esim. sängylle

Mua auttaa sekin, kun kerään kaikki siististi mun sängylle. Silloin nään, mitä kaikkea siitä puuttuu vielä. 


3. Rullaa vaatteet

Tää auttaa tosi paljon tilan kannalta. Ei välttämättä tarvitse ottaa niin isoa laukkua mukaan, kun vaatteet vievät vähemmän tilaa. Ne mahtuvat hyvin päällekkäin, ja niitä mahtuu enemmän vierekkäin.


4. Ota kaksi laukkua

Ihan sama menetkö lentokoneella, autolla vai junalla, kannattaa aina ottaa kaksi laukkua. Toiseen pakkaat asiat, joita et tarvitse matkan aikana ja toiseen kaiken minkä otat mukaan ajanvietteeksi. Isompaan laukkuun laitat esimerkiksi vaatteet yms., ja pienempään laukkuun laitat esimerkiksi kirjan, tabletin, juomapullon ja lompakon.


Tässä oli mun pakkausvinkit matkoille.Toivottavasti niistä on hyötyä joillekin :)
Hyvää joulua kaikille!

>JENNA

P.S. Ajattelin vielä tehdä jonkinlaisen joulupostauksen jouluaaton jälkeen. Ja uutena vuotena tulee Finally fifteen -postaus :) 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

MITEN VALMISTAUDUN JOULUUN

Heissan kaikki!

Aattelin tänään kertoa mun jouluun valmistautumisesta, koska nyt on enää vaan yksitoista päivää jouluun. Oon ihan fiiliksissä ja jouluun valmistautuminen on parasta :)

Alotan jouluun valmistautumisen joskus marraskuun puolessa välissä. Silloin alan suunnittelemaan ja hankkimaan joululahjoja parhaille kavereille ja perheelle. Joskus jotkut lahjat jää vähän viimetippaan, mutta oon aina ehtinyt hommaamaan kaiken ennen aattoa.

Joulukuun alussa alan kuuntelemaan joululauluja (mutta ne ei oikeen oo mun juttu). Joulukuun alussa on myös aika tehdä piparkakkutalot ja leipoa joulutorttuja. Sitten alkaa joulukoristelut. Jouluvalot oikeille paikoille, tonttuja kurkkimaan sieltä täältä... Ja joulukuusi! Sitten kun joulukuusi on paikallaan, sen tuoksu täyttää koko talon ja tulee ihanan jouluinen fiilis!

Joulu on ihanaa aikaa. Kuusi ja piparit tuoksuu kotona, ihanat jouluvalot loistaa pimeydessä ja kaikki on ihanan positiivisia. I LOVE IT!

Ollaan yleensä menty jouluksi äitin vanhemmille jouluaattona. Tänä vuonna ei mennä, joten äiti keksi, että kutsutaan ne (ja muut sukulaiset) meille pikkujouluihin. Tänään meillä siis on pikkujoulut sukulaisille :) Ollaan koko päivä valmisteltu pikkujouluja. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulemaan valmista.

Rauhallista joulunodotusta kaikille, yritän taas kirjoittaa pian :)

>JENNA

Persikka-valkosuklaa -lumiukko





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!!

6.12. on Suomen itsenäisyyspäivä. Siitä on 98 vuotta, kun Suomi itsenäistyi. 98 vuotta sitten Suomi taisteli itsenäisyytensä puolesta. Monet, monet sotilaat taisteli ja menetti henkensä sodassa. Mutta hyvän asian puolesta. Nyt Suomi on itsenäinen maa. Hyvä Suomi!


Mun itsenäisyyspäivä menee seurakunnan nuorten itsenäisyyspäiväjuhlissa. Lähtö juhliin on kello 16.30 ja odotan innolla. Koko aamu on mennyt hiusten kihartamisessa ja meikkaamisessa. Nyt pitäisi vielä lakata kynnet ja vaihtaa vaatteet niin olisin ready to go. Mutta vielä 1,5 tuntia lähtöön, joten ei kiirettä. 

Juhlissa on luvassa musiikkia, hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Haluaisin jo lähteä, koska olen odottanut tätä kauan. En jaksa odottaa lähtöä!

Miten te juhlitte Suomen itsenäisyyttä? 

Käytiin ottamassa pari kuvaa mun pikkusiskon kanssa vielä ennen lähtöä...



Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! :)
>JENNA

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

15 RANDOM FAKTAA MUSTA

APUA! Taas on tullut tosi pitkä väli viime postauksesta :o No, aattelin kirjottaa tämmösen "Random faktoja musta" -postauksen, koska mun milestä tämmösiä on tosi kiva lukea ja keksiä.

1. Mun lempikouluaineita on musiikki ja ruotsi, koska oon musaluokal ja musiikki on mun elämä, ja ruotsin tunneilla on mun kaveriporukka ja sen opettaja on ihana paras :D Ne meijän tunnit on aina tosi hauskoja ja tykkään ruotsin kielestä muutenkin. Muita aineita, joista tykkään on mm. englanti, biologia ja fysiikka. 
2. Rakastan erilaisten kampausten tekemistä ja kokeilemista. Oon perfectionisti hiusten kanssa, ja mua häiritsee aina tosi paljon, jos mun tekemässä kampauksessa on yksikin löysä kohta tai joku on mennyt huonosti. Saatan laittaa mun hiuksia joskus yli tunnin vaan sen takia, että mua häiritsee kaikki pienimmätkin virheet.
3. Mä harrastin kitaransoittoa 3,5 vuotta. Nykyään soittelen aina välillä ja se on kivaa. Harjoittelen itsenäisesti sointuja, joita vanha opettajani ei suostunut opettamaan (syy miksi lopetin tunneilla käymisen).
4. Oon harrastanu myös mm. sählyä, tanssia, koripalloa, partiota (vieläkin), pesäpalloa, uintia, balettia, jumppaa ja olin ympäristökerhossa.
5. Oon isoskoulutuksessa. Päätin jo mun ekalla lastenleirillä, kun olin kolmosella, että musta tulee isonen, kun oon tarpeeksi vanha. Nyt tänä vuonna se sitten tapahtui, kun olin lastenleirillä isosena ja aloitin isoskoulutuksen.
6. Meillä on kaksi pupua. Molemmat on rodultaan kääpiöluppakorvia. Luppa on 5-vuotias ja Pipsa täytti just 2 vuotta.
7. Aion peruskoulun päätyttyä mennä lukioon ja oon nyt siis yhdeksännellä.
8. Rakastan Disneyä. Kaikki elokuvat, lyhytelokuvat, musiikki, hahmot..... Se on mun suurin rakkaus! Mulla on tosi paljon hyviä muistoja Disneyn kanssa. Lempielokuvaa en voi sanoa, kaikki on parhaita!!
9. Tykkään kierrellä kirppareilla ja käydä myymässä vanhoja vaatteita, jotka voi laittee eteenpäin. Kirppareilla on kiva tehdä löytöjä ja se säästää luontoa!
10. Kesä on mun lempivuodenaika, koska silloin on lämmin eikä tartte laittaa kauheeta kasaa vaatteita päälle. Silloin pääsee uimaan ja voi vaan rentoutua, ei tartte stressata koulusta. Sit voi mökillä laittaa nuotion ja paistaa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Talvellakin voi olla kivaa, jos tulee oikeesti lunta, eikä semmosta loskaa niin kuin Etelä-Suomessa yleensä...
11. Harry Potter on kans yks mun rakkauksista. Oon lukenu kirjat kolme kertaa ja nähny kaikki leffat moooonta kertaa. Keväällä pääsen äitin kanssa Lontoon Harry Potter -studioon. Odotan innolla! :D
12. Lukeminen on mulle tosi tärkeetä. Nyt mulla on pari kirjaa kesken, kun en oo ehtinyt lukemaan koulun takia, mutta kohta on joululoma ja silloin on aikaa :)
13. Oon pienestä asti tykänny leipomisesta, askartelemisesta ja piirtämisestä. Melkein aina, kun mulla on kaveri yötä, me leivotaan jotain ja askartelen kaikille aina itse synttärikortin.
14. Tykkään aina koristella kaikki mahdolliset vihot kirjoittamalla kannet täyteen erilaisia quoteja permanenttitussilla.
15. Viimenen fakta: Mä en osaa nukkua. Oon periny mun äitin huonot unenlahjat ja sen takia herään tosi helposti ja heräilen pitkin yötä. Mun pikkusisko taas on perinyt iskän unenlahjat ja se nukkuu kun tukki. Elämä ei oo aian reilua :)

Semmonen oli tää 15 faktaa musta. Kommentoikaa ihmeessä, mitä mieltä olitte. Saa myös laittaa postausehdotuksia. Ja menkää ihmeessä lukemaan myös mun hyvän ystävän, Ninan blogia! :)

>JENNA













sunnuntai 4. lokakuuta 2015

MY WEEKEND

PERJANTAI 2.10.

Mun koulu loppu jo yhdeltä. Jäin kuitenkin koululle kahdeksi tunniksi. Kun kello tuli 14.45, mun kaveri Suvi tuli ulos kuviksen luokasta. Lähdettiin heti kaappien kautta ulos koulusta. Päästiin meijän kaverin ovelle ja soitettiin ovikelloa. Hiski tuli avaamaan. Kun oltiin syöty, mentiin yläkertaan ja avattiin Skype. Robert soitti meille Skypessä, Juteltiin siinä noin tunti. Sitten mun ja Suvin piti lähteä isoskoulutukseen. Isko meni tosi nopeesti ja oli kiva nähdä mun kaveria Annaa pitkän viikon jälkeen. Kun se oli ohi, mun pikkusisko ja täti tuli hakemaan mua ja me mentiin kauppaan. Loppuilta kului mukavasti saunoen ja Vain elämää katsoessa.

LAUANTAI 3.10.

Heräsin tänään aamulla puoli kymmeneltä. Menin herättämään mun tädin, jonka jälkeen vaihdoin vaatteet, pesin naaman ja meikkasin. Kun menin alakertaan, mun täti oli jo laittanut kaikki aamupalatarvikkeet pöytään ja croissantit valmistuivat uunissa. Meni vain hetki, kun jo pääsin syömään. Kun olin saanut syötyä, menin hakemaan mun laukun ja lähin bussipysäkille.
Olin Kampissa puoli kahdeltatoista. Näin mun isosiskon jo heti, kun pääsin bussista ulos. Mentiin ekana ostamaan liput Minions-elokuvaan. Sitten otettiin suunnaksi Vapiano. Vapianossa me molemmat otettiin pizzat. Pizzat oli tosi hyvän makuisia ja ne meni tosi nopeesti, koska oli nälkä. Käveltiin reippaalla tahdilla Finnkino Tennispalatsiin ja ostettiin leffaherkut. Ehittiin leffaan just sopivasti. Minions oli tosi hyvä ja ylitti kaikki odotukset! Leffan jälkeen lähdin takasin kotia kohti. Bussimatka meni hyvin musiikkia kuunnellessa.
Kun pääsin kotiin, mun pikkusisko ja pikkuveli oli just lähössä molemmat omille kavereilleen yöksi. Olin pari tuntia yksin kotona, kunnes Alisa tuli pitämään seuraa. Me pelattiin Super Mario Brosia ja juteltiin vähän kaikesta. Sitten Alisan piti lähteä kotiin syömään. Nyt kello on 22.11. Ajattelin kohta alkaa kattomaan jotain leffaa tai sitten vaan mennä nukkumaan, koska huomenna on aikainen herätys.

SUNNUNTAIN 4.10. KUNINKAALLINEN PINKKI

Kello soi tasan seittemältä. Nousin ylös ja kävin pesemässä mun naaman ja pesin hampaat. Tulin takasin mun huoneeseen ja vaihdoin vaatteet ja meikkasin. Sitten pakkasin mun laukun ja menin alas aamupalalle. Tein ittelleni kaksi leipää ja tein teetä termospulloon. Sitten olin ready to go. Kävin sanomassa heipat ja lähin bussipysäkille. Jouduin odottamaan bussia viisi minuuttia. Matka pururadalle kesti 20 minuuttia. Olin pururadalla puol ysiltä. Laitettiin meijän rasti valmiiksi ja ruvettiin odottamaan ekoja sudarivartioita. (Pinkki on siis jokavuotinen sudenpentujen kilpailu, jossa olin tänä vuonna rastimiehenä ja vartio on samaa tarkoittava sana partioryhmälle.) Ei mennyt kauaa, kun ekat vartiot jo ilmestyivät rastille. Alku oli tosi kiireistä. Otat vartion vastaan -> Vartio suorittaa -> Vartio ilmottautuu pois rastilta -> Laitat radan taas valmiiksi -> Vastaanotat seuraavan vartion. Koko kilpailussa vartioita oli yhteensä noin 70. Noin klo 12 tuli pitkä tauko, jonka aikana ei tullut yhtäkään vartiota suorittamaan rastia. Loppu päivän ajan vartioita tuli aika tasaisin väliaijoin. Jossain välissä saattoi tulla useampi vartio. Noin klo 15 oli enää vain muutama vartio, jotka eivät olleet suorittaneet. Viimeinen vartio tuli noin puoli kolme. Kun rasti oli purettu, me oltiin vapaita lähtemään kotiin.
Saavuin kotiin noin puoli viisi. Jalat oli ihan puutuneet pitkän "työpäivän" jälkeen. Söin vähän välipalaa, jonka jälkeen menin hetkeksi katsomaan telkkaria. Sen jälkeen olen suunnitellut huomista puuhakerhoa ja syönyt iltapalaa. Nyt kello on puoli kymmenen. Kohta tarkistan, että läksyt on tehty ja sitten nukkumaan. Huomenna on taas pitkä päivä, koulu alkaa jo 8.15.

Semmonen oli mun viikonloppu 2.-4.10. Oli tosi kiva viikonloppu ja Kuninkaallinen Pinkki 2015. Nyt vaan selviydytään tulevasta viikosta ja kohta on taas mukava viikonloppu tulossa :)

(Osa postauksen henkilöiden nimistä on muutettu yksityisyyden takia)

>JENNA

perjantai 25. syyskuuta 2015

MUN TARINA

Silloin kun mä olin ala-asteella, nii musta leviteltiin kaikenlaisia huhuja. Ihan perättömiä, tuulesta tempastuja juttuja. Mulla oli koko koulusta vaan muutama kaveri. Joista vaan kaks oli oikeita ystäviä. Sitä kesti kolmosesta kutoseen. Mutta sitten kutosella se meni yli. Kaikki mun kaverit varastettiin multa niin, että niille kerrottiin kaiken maailman tyhmimpiä ja itsekeksittyjä juttuja musta. Kaikille väitettiin, että mä olisin kauhee petturi, joka kertoo salaisuudet eteenpäin. Vaikka oikeesti kaikki muut oli niitä jotka kerto mun salaisuudet kaikille. En voinu luottaa keneenkään. Olin yksin. Välitunnilla. Luokassa. Kaikkialla. Koulupäivän jälkeen olin yksin kotona.

Mutta sitten kutosella yhellä leirillä tutustuin yhteen mun elämän tärkeimpään ihmiseen. Se on siitä asti ollu yks mun tärkeimmistä ihmisistä. En oo ikinä ollu sen kanssa samassa koulussa, mutta ilman sitä en olis varmaan ikinä alottanu partiota. Ja partion kautta sain lisää kavereita. Tän ystävän kanssa voin puhua mistä vaan ja kertoa sille mitä vaan.

Kun menin seiskalle, tutustuin taas uusiin ihmisiin. Meijän seiskaluokka oli yhtä draamaa. Joka ilta kauhee myrsky luokan tyttöjen keskustelussa. Nykyään me kaikki ollaan tosi hyviä ystäviä ja kaikki tulee toimeen toistensa kanssa ja kaikki vaan nauraa seiskan tyhmille riidoille. 

Mulla on pitkä ruotsi (=oon alottanu ruotsin opiskelemisen jo neljännellä). Neljännestä asti vihasin ruotsia suunnattomasti. Kunnes sitten kasilla meillä alko ruotsin draamatunnit. Kun yhellä tunnilla ei saatukkaan valita ite ryhmiä vaan meijät jaettiin ryhmiin. Jouduin parin rinnakkaisluokkalaisen kanssa samaan ryhmään. Sitten kun alettiin jutella siinä ryhmässä, meillä olikin hauskaa. Aloin viettämään yhä useampia ja useampia välitunteja rinnakkaisluokkalaisteni kanssa. Nykyään meillä on oma porukkamme jonka kanssa oon melkein joka välkkä. Perjantaisin me aina keräännytään jonkun luokse ja pidetään hauskaa. Tästä meijän porukasta mulla on yks kaveri joka on myös yks mun tärkeimmistä kavereista. Jonka kanssa mulla on aina hauskaa ja voin jutella mistä vaan.

Kasilla aloin vetämään kokkikerhoa apulaisohjaajana. Meijän kerhonohjaajaporukka oli tosi kiva. Kaikki tuli hyvin toimeen keksenään ja kokoukset oli aina hauskoja. Meijän kerhonohjaajamatka Kajaaniin oli unohtumaton. Tänä vuonna porukka muuttu -tuli uusia ja jotkut vanhat lähti-, mutta mä uskon että seuraavasta matkasta tulee myös tosi kiva ja tutustun moneen uuteen ihmiseen.

Nykyään mun elämässä on kaikki hyvin. Kavereita on, eikä melkein ikinä mitään riitoja. Mulle on silti jäänyt ikuiset muistot ala-asteesta. Mut oon oppinu et mennyt on mennyttä ja se kannattaa jättää taakseen. Oon oppinu myös, että ei kannata ottaa kaikkea itteensä ja ei kannata miettiä mitä muut ajattelee, pitää vaa muistaa olla oma ittensä. Jos joku ei hyväksy sua semmosena ku oot, silloin se ei oo oikee ystävä. Muistakaa, että kaikesta voi selvitä positiivisella asenteella!

Ja mä vielä lopuks painotan sitä, että tää EI ollu mikään huomiota hakeva teksti. Kirjotin sen, koska tiiän, että siellä jossain on ihmisiä, joita kiusataan päivittäin. Mä ite vastustan kiusaamista. Jos sua kiusataan tai tiiät, että jotain muuta kiusataan, kerro siitä jollekkin luotettavalle aikuiselle, esim. opettajalle, koulukuraattorille, tai vanhemmille. Kiusaaminen on väärin eikä kenenkään kuulu joutua kiusaamisen uhriksi. 

HAKUNA MATATA

>JENNA

torstai 24. syyskuuta 2015

EKA POSTAUS!!

Moi :)


Eli siis oon 14-vuotias tyttö Suomesta. Tykkään eläimistä ja luonnosta ja Disney on mun rakkaus. Harrastan partiota, tarinoitten kirjottamista ja vedän seurakunnan puuhakerhoa. Oon isoskoulutuksessa. Tykkään vähän kaikenlaisesta musiikista, esim. Disney-musasta, Ed Sheeranista, Kygosta ja OMIsta. 

Yritän kirjotella vähintään kerran kuukaudessa, mutta voi olla, että ei aina onnistu kokeitten  takia. Kirjottelen vähän kaikenlaisia postauksia, että välillä saattaa tulla My daytä ja välillä Do it yourself -postauksia. 


>JENNA