Näytetään tekstit, joissa on tunniste opistolaiffii. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opistolaiffii. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. syyskuuta 2016

MITEN ITSEÄÄN VOI MOTIVOIDA OPISKELUUN?

Tämän päivän aiheena on oma motivaatio. Minulta itseltäni ainakin motivaatio loppuu ja katoaa todella helposti, ja olen nyt opistolla ollessani ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti pitänyt koulun käynnistä. En malta ollenkaan olla kotona viikonloppuisin.

Miten motivoin itseäni opiskeluun?

Nykyään tähän kysymykseen on todella helppoa vastata. Vuosi sitten se ei olisi ollut niin helppoa. Minua motivoi opiskelemaan hyvät ystävät, unelma-ammattini opiskeleminen, hyvä koulu, ja tietenkin mukavat opettajat. On paljon mukavampaa opiskella asiaa, minkä on itse saanut valita. Minulla se on ohjaajuus. Peruskoulussa kaikki aineet olivat pakollisia, joten niiden opiskeleminen ei oikein napannut. Yli puolet aineista olivat sellaisia, jotka minua ei kiinnostanut pätkääkään. En todellakaan nauttinut peruskoulusta. Onneksi sielläkin kiva kaveriporukka tsemppasi opiskeluun. Ja musiikki, sillä olin musiikkiluokalla.

Niin kuin olen jo aikaisemmin maininnut jossain postauksessani, lukio ei sovi kaikille. Jos tietää, mitä haluaa jatkossa tehdä, miksi mennä lukioon kolmeksi vuodeksi tuhlaamaan aikaa? Osalle lukio saattaa hyvinkin olla juuri oikea paikka. Jos pitää pänttäämisestä, tai ei tiedä mitä haluaa tehdä, silloin voi hyvinkin harkita lukiota. Mutta myös kymppiluokka on hyvävaihtoehto.

Tämän tekstin pointtina oli, että jokainen tekisi sitä, mitä itse haluaa. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että omaa kaveriporukkaa ei kannata seurata, jos itselläsi on joku unelma. Jos kaveriporukkasi on menossa lukioon, mutta itse haluaisit vaikkapa lähihoitajaksi, hae lähihoitajaksi! Älä anna muiden pilata unelmiasi tai antaa muiden hidastaa unelmasi toteuttamista. Tästä hyvä esimerkki on yksi lempi Disney-leffoistani, Zootropolis. Suosittelen sitä elokuvaa kaikille! Aivan ihana tarina <3

HYVÄÄ ALKUSYKSYÄ KAIKILLE!

>JENNA

Kuvan lähde:
http://www.quotationof.com/gallery/autumn-quotes-8.jpg.html

tiistai 30. elokuuta 2016

OPISTOLAIFFII

Olen nyt taas erittäin pitkästä aikaa täällä blogin parissa! Tajusin tuossa joku päivä, että en ole ehtinyt kirjoittaa erittäin pitkään aikaan. Nyt kuitenkin minua kannustettiin kirjoittamaan uutta postausta.

Elämässäni on kääntynyt uusi sivu, kun olen aloittanut opiskelemisen uudessa paikassa. Opiskelen siis nykyään Lohjalla nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Meidän ryhmämme on aivan mahtava ja ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti pidän koulunkäynnistä! Olen tutustunut todella moniin aivan ihaniin ihmisiin ja oppinut jo näiden ensimmäisten kolmen viikon aikana todella paljon ohjaamisesta.

Ensimmäiset kaksi viikkoa opistolla meni tutustumiseen ja talon tapoihin totuttelemiseen. Opimme tuntemaan talon läpikotaisin ja tutustuimme toisiimme todella hyvin. Ohjaajuuteen liittyvät harjoitteet ovat olleet todella hauskoja, vaikka pari kertaa olemmekin menneet hieman mukavuusalueen ulkopuolelle. Olemme tehneet omat demo-ohjaukset ja harjoitelleet vaikeita tilanteita nuoren ja ohjaajan välillä. "Normaaleista aineista" meillä on alkanut vasta äidinkieli, mutta kohta ensimmäinen kurssimme on ohi, ja sen jälkeen aloitammekin englannin opiskelemisen.

Asun siis nykyään opistolla asuntolassa. On todellinen opiskelijan unelma, kun aamupala, lounas ja päivällinen tehdään opistolla ja sitten voi vain itse mennä ottamaan ruokaa lautaselle ja syödä. Illat opistolla menee leppoisasti erilaisten pelien (korttipelit, lautapelit, Wii...), elokuvien ja hauskojen juttujen parissa.

Koulupäivämme ovat joka päivä 9.15-15.30 (paitsi perjantaina, kun loppuu aikasemmin). Päivämme eivät edes tunnu pitkiltä, sillä kuitenkin pyörimme opiston alueella koko viikon arkipäivät. Emme edes huomaa ajankulkua.

Opistoelämä on todella hauskaa, ja suosittelen sitä kaikille, joilla on mahdollisuus! Itse olen erittäin paljon nauttinut täällä vietetystä ajasta, ja uskon, että tulen nauttimaankin seuraavat kolme vuotta :)

Yritän taas jossain vaiheessa kirjoittaa tarkemman postauksen kesästäni, se on nimittäin hieman jäänyt... Mutta tsemppiä kaikille opiskeluun!

>JENNA

Lähde: www.kannelopisto.fi


P.S. Tänään meillä oli Nuvakaste, eli pyörimme ympärikoulua "tyylikkäissä" roskasäkeistä tehdyissä vaatteissa ja lauloimme elfanttimarssia. Sen jälkeen meidät kerättiin ulos, jotta meistä saadaan kuva, ja vanhat opiskelijat kastelivat meidät. Kastelemisen oli tarkoitus olla yllätys, mutta suurin osa meistä arvasi sen heti alussa. Hauskaa oli, vaikka olo olikin hieman märkä sen jälkeen. (Onneksi meitä ei kasteltu jääkylmällä vedellä) :D