Kesäloma lähestyy koko ajan ja nyt ajattelin, että voisi olla mahtava hetki kertoa vähän mun kesäloman ohjelmasta.
Kevätjuhla on siis ensiviikon lauantaina (4.6.) ja sen jälkeen koittaa vihdoinkin VAPAUSS!! (Tai vapaus ja vapaus...) Mun kesäloma alkaa kevyesti seurakunnan lastenleirillä, jolla olen siis isosena. Leiri on 1-3 -luokkalaisille ja se on sunnuntaista tiistaihin. Lastenleirin jälkeen ehdin olla pari yötä kotona, mutta sitten odottaakin jo seuraava isoskeikka, eli ripari! Nyt on siis mun ensimmäinen riparikesä ja oon todella innoissani! Oon isosena seikkailuriparilla, mikä siis tarkottaa, että meillä on kolmen yön vaellus viikon aikana.
Ripari kestää sen viikon, mitä yleensäkin ja sen jälkeen pääsen taas vaihteeksi kotiin. Juhannuksena oon todennäköisesti perheen kanssa mökkeilemässä. Kesäkuun viimeisenä päivänä on taas aika leirille, mutta tällä kertaa partion puolesta. Tästäkin oon todella fiiliksissä, koska oon tehnyt jokaselle illalle iltaohjelman, mikä on ihan mahtavaa mun isosuran kannalta!
Tuun partioleiriltä 4.7., ja sitten on taas aikaa olla kotona rauhassa ja kavereiden kanssa. 15. päivä tulee kuitenkin kesän kohokohta, nimittäin Lontoon matka äitin kanssa! Se on mun 15-vuotis syntymäpäivälahja, eikä siinä vielä kaikki. Mennään Lontoossa Harry Potter Studioon, mistä oon unelmoinut AINA. Harry Potter -fanitus tulee heti seuraavana Disneyn kanssa. Disneyynkin liittyenkin toki tapahtuu jotain kesällä. Lontoossa on Disney Store ja se onkin Summer Bucket Listallani.
Lontoon matkan jälkeen toivottavasti ehdin mennä parhaan ystäväni, Annan, kanssa yhden yön telttaretkelle kansallispuistoon. Tarkoituksena on pienehkö vaellus ja yöpyä teltassa. Sitäkään en malta odottaa, sillä olemme molemmat partiolaisia (samassa lippukunnassa), enkä oikeastaan olisi partiossa ilman Annaa.
Mun kesälomasta on siis tulossa ainakin omasta mielestäni ihan mahtava ja kaikki päivät on toivottavasti odotuksen arvoisia. Toivon, että ehdin myös käydä hiekkakuopalla uimassa, sillä sitä parempaa uimapaikkaa ei olekaan! :)
Mitä te aiotte tehdä kesällä?
>JENNA
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
perjantai 13. toukokuuta 2016
SUMMER BUCKET LIST 2016
Hellurei!
Eli siis tiedoksi niille, jotka eivät tiedä, Summer bucket list on lista asioista, mitä haluaisi tehdä kesällä. Ja aina, kun on saanut tietyn jutun tehtyä, se rastitetaan listalta. Lisäksi voi vielä ottaa itselleen jonkun rangaistuksen, esim. joutuu tekemään kymmenen punnerrusta jokaista tekemätöntä asiaa kohden. Tai vaikka ostaa jätskin pikkusiskolleen, jos ei saa kaikkea tehtyä kesäloman aikana. Viime vuonna minulla oli haaste siskoni kanssa Bucket list -haaste, että kumpi saa enemmän kohtia rastitettua. Se haaste kuitenkin päätyi tasapeliin.
Sain tän postausidean, kun juttelin kaverideni kanssa kesän must do -jutuista. Tuli heti älyn väläys, että hei, mähän voisin kirjottaa tästä blogipostauksen! Joten, tässä se nyt on :)
4. Mä oon n. 2 vuotta kirjottanut yhtä fantasiatarinaa ja yritän saada siitä novellia. Se on vielä vasta aika alussa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa etenee.
5&6. Oon menossa Lontooseen heinäkuussa, ja Harry Potter Studio ja Disney Store on ehdottomasti paikkoja, jossa haluun siellä käydä.
7. Olin viime viikolla toisella mun parhaista kaverista yötä ja tehtiin vadelmamansikkasorbettia. Se oli ihan super hyvää, joten mun on pakko tehdä uudestaan.
8. Oon himoinnut Vansin Mikki Hiiri -kuvioisia tennareita jo päälle vuoden ja nyt, kun tulee kesä ja mun vanhat tennarit alkaa olla liian pienet, on mahtava ajoitus vihdoinkin ostaa ne!
9. Tykkään tehdä movie makerilla kuvavideoita, joten miksikäs kesästä ei kannattaisi tehdä? Lontoosta ja mökkeilystä saa varmasti paljon hyviä kuvia!
10. Kesällä kuuluu olla hauskaa!!'
Miksi juuri tämä rangaistus?
Oon nyt ollut kohta kaksi kuukautta herkkulakossa ja olen todennut, että se ei ole niin vaikeaa, joten miksi ei :)
Nyt tähän postauksen lopussa haluan vielä haastaa kaikki muutkin bloggaajat tekemään oman Summer Bucket Listansa!
Eli siis tiedoksi niille, jotka eivät tiedä, Summer bucket list on lista asioista, mitä haluaisi tehdä kesällä. Ja aina, kun on saanut tietyn jutun tehtyä, se rastitetaan listalta. Lisäksi voi vielä ottaa itselleen jonkun rangaistuksen, esim. joutuu tekemään kymmenen punnerrusta jokaista tekemätöntä asiaa kohden. Tai vaikka ostaa jätskin pikkusiskolleen, jos ei saa kaikkea tehtyä kesäloman aikana. Viime vuonna minulla oli haaste siskoni kanssa Bucket list -haaste, että kumpi saa enemmän kohtia rastitettua. Se haaste kuitenkin päätyi tasapeliin.
Sain tän postausidean, kun juttelin kaverideni kanssa kesän must do -jutuista. Tuli heti älyn väläys, että hei, mähän voisin kirjottaa tästä blogipostauksen! Joten, tässä se nyt on :)
Ihan ensimmäisenä mä suunnittelin vihkoon mitä kaikkea laitan mun listaan.
Sen jälkeen aloin tekemään sitä mun valitsemalle kuvioidulle kartongille.
(Osan kirjaimista jouduin kirjoittamaan ite, koska ei ollut tarpeeksi kirjaimia.)
Sitten lähti asioiden kirjoittaminen. Järjestyksellähän ei tässä kohtaa ole mitään väliä, koska ne voi rastittaa missä järjestyksessä tahansa. Mä tein itelleni 10 kohtaa, koska noi on ehdottomasti ne tärkeimmät.
Sitten se oli valmis! Nyt vaan odottamaan, että loma alkaa :)
Miks mä valitsin just nää kohdat mun Summer Bucket Listaan?
1. Oon siis partiolainen ja mun mielestä metsässä telttaileminen on vaan jotain ihan mahtavaa!
2. Tiedän nyt jo ainakin yhden tai kaksi kirjaa, jotka haluan lukea kesällä, mutta niistä lisää sitten kun olen lukenut. Ainakin yhdestä on blogipostaus tulossa!
3. Päiväkirjan kirjottaminen on kivaa, ja on hauskaa muistella myöhemmin kaikkia hauskoja hetkiä.4. Mä oon n. 2 vuotta kirjottanut yhtä fantasiatarinaa ja yritän saada siitä novellia. Se on vielä vasta aika alussa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa etenee.
5&6. Oon menossa Lontooseen heinäkuussa, ja Harry Potter Studio ja Disney Store on ehdottomasti paikkoja, jossa haluun siellä käydä.
7. Olin viime viikolla toisella mun parhaista kaverista yötä ja tehtiin vadelmamansikkasorbettia. Se oli ihan super hyvää, joten mun on pakko tehdä uudestaan.
8. Oon himoinnut Vansin Mikki Hiiri -kuvioisia tennareita jo päälle vuoden ja nyt, kun tulee kesä ja mun vanhat tennarit alkaa olla liian pienet, on mahtava ajoitus vihdoinkin ostaa ne!
9. Tykkään tehdä movie makerilla kuvavideoita, joten miksikäs kesästä ei kannattaisi tehdä? Lontoosta ja mökkeilystä saa varmasti paljon hyviä kuvia!
10. Kesällä kuuluu olla hauskaa!!'
Miksi juuri tämä rangaistus?
Oon nyt ollut kohta kaksi kuukautta herkkulakossa ja olen todennut, että se ei ole niin vaikeaa, joten miksi ei :)
Nyt tähän postauksen lopussa haluan vielä haastaa kaikki muutkin bloggaajat tekemään oman Summer Bucket Listansa!
Hauskaa kevättä!!
(Ja perjantaita 13.)
(Ja perjantaita 13.)
>JENNA
perjantai 6. toukokuuta 2016
LEMPI DISNEY-HETKENI
Moi!
Kevät on aina ihan järkyttävän kiireistä aikaa. Koulu vie joka vuosi kaiken vapaa-ajan, mitä on jo entuudestaan vähän. Tämä on syynä turhan pitkään taukoon kirjoittamisessa.
Luin tuossa jonkin aikaa sitten Paulan blogipostauksen, jonka aiheena oli hänen lempi Disney- ja Pixar-hetkensä. Postausta lukiessani ajattelin, että olisipa kiva tehdä oma lista. Loppuun päästessäni kuitenkin huomasin Paulan haastaneen kaikki Disney- ja animaatiobloggaajat tekemään omat listansa, joten luonnollisesti päätin heti tehdä omani!
Joten, kiitos Paula haasteesta, otan sen ilomielin vastaan! Tässä on siis 10 suosikkikohtaani Disneyn ja Pixarin elokuvista :) (+kohtaukset eivät ole järjestyksessä!)
1. Try Everything ~Zootropolis

2. Barking At The Moon ~Bolt
3. Married Life ~UP
4. Define Dancing ~Wall-e
5. We Are One ~The Lion King 2
6. When Will My Life Begin ~Tangled
7. Into The Open Air ~Brave
8. A Whole New World ~Aladdin
9. Bibbidi-Bobbidi-Boo ~Cinderella
10. Welcome ~Brother Bear
Siinä oli 10 mun lempikohtaa Disneyn ja Pixarin elokuvista. Kohtauksia on muitakin, mutta
ajattelin, että nämä riittävät nyt tähän. Tajusin tämän listan puolessa välissä, että nämä kaikki
kohtaukset ovat joitakin biisejä. Hups :D mutta päätin, että se ei haittaa, sillä laulut ovat yleensäkin
minulle helpompia valita. Ja nyt tässä lopussa ajattelin vielä pistää Paulan haastetta eteenpäin, eli
kaikki Disney- ja animaatiobloggaajat tehkääpä omat listanne! :)
>JENNA
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
KUINKA HYVIN TUNNET FROZENIN?
Kuinka hyvin tunnet Frozenin?
Selvitä, kuinka hyvin tunnet Disneyn 52. klassikon!Hauskaa viikkoa kaikille!
>JENNA
Tunnisteet:
Disney,
DIsney quiz,
Frozen,
Minä ja Disney,
Quiz
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
KERRO KERRO KUVASTIN...
Heipparallaa taas!
Luin tässä viikonlopun leirin aikana kirjan Noidan peili: Pahan kuningattaren tarina ja on pakko sanoa, että en meinannut malttaa laskea katsettani kirjasta. Kirjan on kirjoittanut Serena Valentino ja sen on suomentanut Tanja Falk. Kirja on julkaistu vuonna 2009 ja suomenkielinen versio tuli vuonna 2016. Alkuperäinen nimi on Fairest of All, Tale of the Wicked Queen.

"Hänen ihonsa oli valkeampi kuin ensilumi, hänen soma suppusuunsa punaisempi kuin rubiini ja hänen hiuksensa mustat kuin korpin sulat..."Varmasti lähestulkoon kaikki ovat nähneet Disneyn mestariteoksen ja ensimmäinen klassikon Lumikki ja seitsemän kääpiötä (eng. Snow White And the Seven Dwarfs). Valentinon kirja perustuu osittain kyseiseen elokuvaan, mutta kertoo tarinan aivan eri näkökulmasta. Elokuvassa ei koskaan mainita, miksi kuningattaresta tuli paha. Kirja kertoo tarinan äitipuolen ja Lumikin isän tapaamisesta äitipuolen kuolemaan ja Lumikin häihin asti. Se kertoo taikapeilin historiasta ja antaa aivan toisenlaisen näkemyksen kaikille jo tuttuun tarinaan.
"Hän käveli tanssisalin reunalle Lumikin ja Veronan luo. He katselivat lattialla pyörähteleviä herroja ja rouvia, jotka olivat kuin leppeässä kesätuulissa kieppuvia kukkasia. Kuningatar kaappasi Lumikin syliinsä ja vei tämän värikkäinä heilahtelevien helmojen keskelle. Hän painoi tytön tiukasti rintaansa vasten ja tunsi tutun rakkauden tulvahduksen heidän tanssiessaan äänten ja värien loputtomassa pyörteessä."
Mielestäni kirja ansaitsee viisi tähteä, sillä se oli todella hyvin kirjoitettu ja mielestäni taustatarina sopii hyvin Disneyn ensimmäiseen klassikkoon. Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät Disneystä ja Lumikin tarinasta. Mielestäni kirja on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille. Kuulin kirjasta, kun luin Paulan arvostelun kyseisestä kirjasta. Innostuin heti ja päätin, että minun on saatava se käsiini.
Noidan peili on Serena Valentinon Villain Tales -kirjasarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa kertoo Kaunottaren ja hirviön prinssin tarinan. Hirviön sydän: Itsekkään prinssin tarinan suomenkielinen versio julkaistaan kesäkuun kuudes päivä (eng. The Beast Within, A tale of Beauty´s Prince). Samana kesänä pitäisi myös ilmestyä sarjan kolmas osa englanniksi. Kolmannessa osassa matka käy kohti merten syvyyksiä ja päähenkilönä on Pienen merenneidon Ursula (eng. Poor Unfortunate Soul: A Tale of the Sea Witch. Itse odotan innolla toisen osan ilmestymistä ja sitä, että saan sen käsiini ja pääsen lukemaan tarinan itsekkäästä prinssistä.
"Kuningatar vilkaisi jyrkännettä sateen hakatessa hänen ruumistaan ja salamaniskujen piiskatessa häntä. Hän katsoi ylös ja tiesi, mitä hänen piti tehdä.
Loppujen lopuksi hän oli valinnut tiensä jo kauan sitten."
Viime postauksessani sanoin, että ajattelin tehdä kysymys&vastaus -postauksen seuraavaksi. Nyt suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos sen jälkeen, kun sain Noidan peilin käsiini, joten kysymyksiä saa vielä laittaa, yritän ensi viikonloppuna saada postauksen tehtyä. Kaikkia kysymyksiä en kuitenkaan voi postaukseen laittaa, joten älkää pettykö, jos joku ei pääse mukaan :)
Hauskaa viikkoa kaikille!!
>JENNA
maanantai 21. maaliskuuta 2016
APUA, KOHTA SE ON OHI
Hola taas kaikille!
On taas se aika vuodesta, kun Suomen ilmasto ei osaa päättää, millanen sää vois olla. Etelä-Suomessa ainakin koko alkuviikko oli +10 astetta ja ihanaa aurinkoa. Sitten eilen aamulla, kun avasin verhot niin ulkona odotti valkoinen maa ja kasa pilviä. Tänään taas aurinko paistaa, mutta -4 astetta. Lunta on onneksi vähemmän kuin eilen, toivottavasti ei tule enempää.
Tosta vois ymmärtää, että en tykkää lumesta. Lumi on ihan jees. Talvella. Mutta kun melkein kaikki lumet on jo sulanut ja voisi ottaa ohuemman takin käyttöön, siinä vaiheessa se lähinnä vaan ärsyttää. Talvi ei oo mun lempivuodenaika. Kesä on paras. Kevät on ihana, kun puihin alkaa jo tulemaan vihreää, ilmat lämpenee ja tuntee sen, miten lähellä kesä on. Alkusyksykin on kiva, kun tulee kaunis ruska ja on vielä suht lämmintä. Kesä voittaa silti kaikki!
Tänään mä kuitenkin aattelin kirjotella keväästä. Meiän koulussa on neljä jaksoa aina yhellä lukukaudella. Huomenna vaihtuu jakso ja alkaa viimeinen, eli neljäs. Se tarkottaa sitä että on enää vaan pari kuukautta aikaa tsempata ja parantaa numeroita. Oon ite yheksännellä luokalla, eli tää viimenen jakso on aika merkittävä aika elämässä. Tän jälkeen se kaikki on ohi. Pakollinen koulu on suoritettu ja vapaus alkaa. Ainakin melkein.
Melkein kaikilla tulee jossain vaiheessa peruskoulua se vaihe, milloin koulu on paskaa ja haluis vaan jäädä kotiin sohvan nurkkaan katsomaan Netflixiä. Ja se on ihan ymmärrettävää. Peruskoulussa on munkin mielestä se huono puoli, että kaikki on pakollista, eikä oikeesti saa opiskella sitä mitä haluais. Mulle esimerkiks lukeminen ja pänttääminen ei todellakaan oo se paras vaihtoehto, vaan opin käytännön tekemisellä paaaaljon paremmin. Joillekin taas se lukeminen on parasta ja silloin kannattaa mennä lukioon. Mä ite laitoin yhteishaussa ensimmäisiksi vaihtoehdoiksi kaksi ammatillista tutkintoa ja vasta niiden jälkeen lukioita, koska musta tuntuu, että lukio ei oo yhtään mua varten. Oon melkein aina tiennyt, että haluun jonkinlaiseksi ryhmänohjaajaksi ja nyt hain sitten yhteen opistoon nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkintoon, eli Nuvaan. Nyt vaan pitää skarpata ja pitää peukut pystyssä että pääsisin sinne :)
Anyways, kohta on kymmenen vuotta opiskeltu (jos eskari lasketaan) ja sen jälkeen oon vihdoinkin vapaa opiskelemaan mitä haluun. Enkä nyt siis todellakaan tarkota, että lukio on huono vaihtoehto. Se on aina parempi vaihtoehto kun välivuosi ja jos oikeesti tykkää lukemisesta niin lukio on mahtava valinta. Mulle itelleni se ei vaan oikein sovi. Toivottavasti kaikki pääsee sinne, mihin ykkösenä haki tai ylipäänsä toivottavasti kaikki pääsee mieluisaan paikkaan. Tsemppiä kaikille nyt loppukevääksi, muistakaa, että se on teiän oma valinta mihin haette!
>JENNA
P.S. Ajattelin tehä kysymys&vastaus postauksen seuraavaksi, eli laittakaa ihmeessä kysymyksiä mulle kommenteissa, instagramissa tai kikissä! :)

instagram: jennaaaas
kik: _jennangel_
gmail: jennaaaa00@gmail.com
Tunnisteet:
2016,
be postive,
palmusunnuntai,
peruskoulu loppuu
tiistai 8. maaliskuuta 2016
HAUSKAA NAISTENPÄIVÄÄ!
Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille!
Tänään mä en ajatellut kirjottaa mitään pitkää postausta, ajattelin vaan toivottaa hyvää naistenpäivää :) Sen lisäksi jaan tässä pari mun lempi quotea.
Toivottavasti kaikilla oli kiva päivä :)
>JENNA
Tänään mä en ajatellut kirjottaa mitään pitkää postausta, ajattelin vaan toivottaa hyvää naistenpäivää :) Sen lisäksi jaan tässä pari mun lempi quotea.
Toivottavasti kaikilla oli kiva päivä :)
>JENNA
Tunnisteet:
2016,
be postive,
Disney,
naistenpäivä,
quote,
quotes
lauantai 5. maaliskuuta 2016
MUST HAVE AT SCHOOL
Hejsan taas :)
Tää viikko on mennyt todella nopeesti. Tänään ajattelin tehä tälläsen "Must have" -postauksen ja otin paikaksi koulun. Eli siis asioita, jotka mulla on pakko olla mukana koulussa. Let´s begin :)
1. Kalenteri
Mulla tulee tosi usein ohjelmaa silleen *naps*, joten pakko olla kalenteri, mihin voi merkitä kaikki menot. Tää on Demi-kalenteri, jonka oon ite tuunannut mun elämän suurimman fanituksen mukaan. Toisella puolella on mun parhaitten kavereitten koulukuvia.
2. Penaali ja värikynät
Tietenki pitää olla kirjoitusvälineet koulussa mukana. Värikynät on sitä varten, että aina välillä tulee panostusfiilis ja tekee mieli koristella muistiinpanoja.
3. Purkkaa
Purkkaa on aina hyvä olla mukana, mutta tässä vinkki: älä ikinä avaa purkkapussia niin, että siinä on kavereita ympärillä tai muuten sä oot pulassa ja joudut antamaan kaikille.
4. Koulukirjat
Tää nyt on ihan itsestäänselvyys, että koulussa koulukirjat on must have :D
5. Laskin
Ei pelkästään matikantunteja varten, vaan muutenkin saattaa tarvita. Helppo ja nopea ottaa repusta esille, jos tarvitsee laskea jotakin.
6. Laturi ja kuulokkeet
Laturi on oltava, sillä koskaan ei voi tietää, jos vaikka akku loppuisikin kesken päivän. Kuulokkeet on hyvä olla, sillä välkällä ja koulumatkoilla on mukavaa kuunnella musiikkia.
7. Hiusharja
Hiukset voivat mennä takkuun missä vaan, milloin vaan. Itse käytän Tangel Teezeriä, koska se selvittää hiukset helposti ja nopeasti.
8. Käsirasva
Aina välillä kädet kuivuu, se on luonnollista. En yleensä joudu koulussa laittamaan rasvaa, mutta onhan se hyvä varmuuden vuoksi olla mukana.
Lopuksi tässä vielä kaksi reppua, joita yleensä käytän koulussa :)
Mitä teillä on pakko olla koulussa mukana?
>JENNA
instagram: jennaaaas
kik: _jennangel_
gmail: jennaaaa00@gmail.com
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
BACK IN BUSINESS
HELLOUUUU!
Siitä on jo pari päivää, kun hiihtoloma (tai talvilomaksihan sitä nykyään kutsutaan...) loppu. Mulla oli ihan huippuloma! Parhainta oli to-la mökkireissu perheen kanssa. Mökkireissun kohokohtana oli meiän metsäretki nuotiopaikalle. Mä rakastan luonnossa olemista. Keskellä metsää mukavassa seurassa on vaa ihan parasta olla. On ihanaa, kun lähtiessä laittaa puhelimen lentotilaan ja astuu ovesta ulos aurinkoon. Se tunne on ehkä maailman ihanin! Metsässä voit vaan kävellä rauhassa tietäen, että ei oo kiire mihinkään. Kuunnella, kun tuuli puhaltaa ja lumi narskuu jalkojen alla. Linnut laulaa puissa ja tiiät, että ei mee enää kauaa enne kuin kevät tulee. Love it!
Nyt on kuitenkin jo hiihtoloma ohi ja back in business. Yhteishaut alkoivat viimeviikon tiistaina, ja me teemme se huomenna opon tunnilla koulussa. Jäätävä kasa kokeita ja esitelmiä yms. tulossa. Todella vaikea uskoa, että peruskoulu on kohta suoritettu. Yhdeksän pitkää koulu vuotta. Vielä hetki sitten tuntui siltä, että se ei koskaan lopu. Mutta anyways, meillä on paljon kaikkea arvioitavaa tulossa. Mutta onneksi ei pelkästään kokeita.
Niin kuin oon muistaakseni jo aikasemmin maininnut, oon musaluokalla. Tällä hetkellä meillä on todella iso projekti käynnissä, nimittäin teemme omaa musikaalia. Itse olen ollut kässärin kirjoittamisessa mukana ja on pakko sanoa, että siitä tulee ihan mahtava! Kaikki kevään musiikintunnit käytetään biisien harjoittelemiseen ja näytelmän treenaamiseen.
Musikaalin lisäksi tulossa on luokkamme leirikoulu. Menemme Vierumäelle. Odotan innolla!
Onneksi tässä on vielä pääsiäisloma ennen viimeisen jakson uurastusta :)
Aurinkoista maaliskuuta kaikille!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016
DISNEY ON ICE 25V. 2016!!
Hellouu!
Olin toissapäivänä Hartwall Areenalla ihan mahtavan upeassa Disney on ice -show´ssa. Kaikki puvut ja lavasteet ja tarinat oli toteutettu tosi hyvin. Show oli upea!
Matka kohti Hartwallia alkoi melkein suoraan koulusta mun kaverin, Suvin, kanssa. Kun päästiin perille, kierreltiin hetki katsomassa kaikkea Disney-kamaa, mitä siellä oli myynnissä. Sitten etsimme omat paikkamme ja odottaessamme esityksen alkua otimme paaaaljon kuvia.
Esityksen alkaessa olin aivan fiiliksissä. Mikki, Minni, Aku, Iines ja Hessu lähtivät matkalle maailman ympäri. Ensimmäisenä kohteena oli Afrikan savanni, jolla tutustuimme ystäviimme Simbaa, Nalaan, Timoniin, Pumbaan ja Rafikiin. Matka jatkui kohti Lontoota, jossa lähdimme Peter Panin mukaan Mikä-Mikä-Maahan. Autoimme Helinä-keijua selviämään Kapteeni Koukun myrkystä.
Väliajalla lauloimme eri Disney-biisejä, joita soitettiin englanniksi taustalla.
Väliajan jälkeen matkasimme meren syvyyksiin. Tapasimme Sebastian-ravun, Pärskyn ja Arielin. Toimimme todistajina, kun prinssi Erik voitti Ursulan ja Ariel muuttui ihmiseksi. Arielin onnellisen lopun jälkeen Mikki kumppaneineen veivät meidät Arendelliin, sillä he olivat saaneet kutsun kuningatar Elsan kruunajaisiin. Seurasimme vierestä Annan pitkän matkan Pohjois-vuorelle ja kun vain tosirakkauden teko esti prinssi Hansia vahingoittamasta Elsaa.
Esityksen jälkeen kävimme Suvin kanssa vielä ostamassa itsellemme muistot ihanasta esityksestä. Mä ostin semmosen pienen Mikki Hiiren ja Suvi osti Minni Hiiren.
Kiitos ihan superkivasta illasta Suvi! :)
![]() |
Kultasten perheen asunto, Lontoo |
![]() |
Pärsky :) |
> JENNA
Tunnisteet:
2016,
Disney,
Disney on ice,
Minä ja Disney,
rakkaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)